Pitkästä aikaa oli kunnon pidennetty viikonloppu puhdasta lepoa ja tankkailua.
Jo perinteeksi muodostunut treeniviikonloppu Laitisen kanssa palauttaa yleensä hyvin. Pe-La-Su pitää sisällään kokkailua ilman lapsia. Ja jos mahdollista ilman naisia.
Perjaitaina aloitetaan yleensä kevyesti yhdellä menulla. Lauantaina meno kovenee ja ruokalajeja on jo enemmän. Hyvät viinit ja erilaisten välipalojen testailu kuuluu myös asiaan.
Sunnuntaina pyritään toipumaan spassa, ja maanantaille hieronta.
Sitten onkin suhteellisen levännyt.
Tarpeellisten viikonloppulepojen jälkeen arki alkaa iaka leppoisasti. Esimerkiksi pitkällä kauppareissulla, (lapset viihtyvät kauppakeskuksissa) - ja reissuun on aina luontevaa liittää myös pitkä lounas.
Palasimme juuri kauppakeskuksesta ja mieleeni palasi eräs asia joka on askarruttanut mieltäni kaikki nämä vuodet, kun on nyt näitä lapsia ollut. (Reilu 4 vuotta siis)
Mitäs jos olisin yksinhuoltaja isä? (Missään tapauksessa tämä ei ole toivellistalla - sen verran karua on arki kun toi rouvva on reissussa...) Ja eilen oli 2 vuotis hääpäiväkin, ja tuli todettua että ihan hyvin menee - ei kauheasti tarvitse riidellä, (kuka ehtii riidellä jos on lapsia+++?) Eli mitään häiden jälkeistä laskusuhdannetta ei ole ollut näköpiirissä.
Mutta palataan nyt itse asiaan. Toimikoon nämä havainnot nyt vinkkinä kaikille yksinhuoltaja isille ja äideille. Mitä siis jos...
No ensimmäisenä (tänään tehty havainto) - pyörisin ainakin kaupoissa (lapset siististi puettuina ja levänneinä) - ja pienempi vuoden ikäinen parhaissa löysissä tossuissa siinä kauppa-kärryssä istuen... vuoksen mini-piirakka kouraan, vähän laadukkaita ruokia valmiiksi kärryyn ja sitten vain käytäville rullailemaan.
Koska vuoden ikäisen jalat vatkaavat jatkuvasti - varsinkin kun syö piirakkaa, eipä aikaakaan kun toinen, tai parhaassa tapauksessa molemmat tossut ovat pudonneet.
Tästähän alkaa tapahtumaketju, joka saattaa johtaa hyvinkin hedelmälliseen lopputulokseen. Äidin vaistoilla varustettut kauppasisaret, tai hyvin treenatut opiskelijaneidot kiikuttavat auliisti tossusia "hiukan eksyksissä" pyörivälle isukille.
Kiitoksia vaihdetaan auliisti ja lapset hymyilevät. Keskustelu etenee luontevasti, ja vaikka lapsista puhutaan, kaikki tietävät mistä tässä oikeasti puhutaan.
Jackpot odottaa hedelmä-osastolla. Jos olet juuri pohtimassa hajamielisen näköisenä mitä kaikkea kasviksia ja hedelmiä tänään syöttäisit pikku mussukoillesi, ja joku pitkähiuksinen kaunotar saapuu luoksesi pelastajana maitovillainen tossu kädessään, peli on suhteellisen varma.
(ennakkoon kannattaa vanhin lapsistasi opettaa aina kauniin vieraan naisen kohdatessaan huokaisemaan "oi miten kaunis" - ja jos on pitkät hiukset niin "hiukset"...) ja jos opettaa lapsen käyttämään luontevasti tämän kaltaisia adjektiiveja... ei sinun tarvitse itse juuri mitään tehdäkkään.
Eli maitovillainen tossu ojennetaan sinulla, ehkä vielä "tarviitko apu?" kysymyksellä, katso kädessäsi olevaa hunajamelonia ja aseta se ensin kärryihin, mutta nosta pikaisesti se takaisin ja pyydä neito punnitsemaan se sillä-aikaa kun laitat tossua paikoilleen.
Tässä vaiheessa olette jo niin tuttuja, että pieni huomaamaton hipaisu ranteeseen - tai muu ei uhkaava fyysinen ele saa suhteen jo aivan uudelle tasolle.
Hedelmät voi poimia sitten kun seuraavan kerran kohtaatte kesäisellä kävelykadulla.
Rouva on taas lähdössä reissuun ja Ester pyysi isiä ulos, joten se sitten tästä kirjoitustuokiosta.
Katsotaan jos illalla ehtisi jatkaa.
Muutama huomio olisi vielä kertomatta.
Daddy-Oober
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti