Nyt se sitten tapahtui. Ennalta varoittamatta, pyytämättä. Viattomana kesä-aamuna, matkalla Notko puistoon esikoinen avasi keskustelun hetken hiljaisuuden jälkeen pyörien hiukan oudon näköisenä puun ympärillä: "Iskää, eikö olisi aika kauheaa jos leikkaisi korvan irti?"
Työnsin hetken Sylviaa vaunuissa mitään sanomatta ja mietin mitä on tapahtunut. Olenko puhunut unissani, Vai onko salaisten tavaroiden laatikkoon murtauduttu? Onko Van Goghin elämänkerta lipsahtanut vahingossa lasten kirjahyllyyn vapauttaen kaikki ex-tyttöystävien alastonkuvat pitkin lastenhuoneen lattiaa? Vai onko pihalla joku sanonut: "Kohta se teidän iskäkin leikkaa korvansa irti." Kaikki epämieluisat vaihtoehdot pyörivät mielessä, kunnes Ester jatkoi: "Äiti on sanonut että on sellaisia erikois-sairaaloita joissa leikataan kurkkuja ja silmiä."
Huh, huokasin helpotuksesta. Äidin työjuttuja vaan. Ei hätää. Tästä selvitään ihan helposti.
Joo, kyllä sellaisia sairaaloita on. Ja nykytekniikalla pystytään aika ihmeellisiin asioihin... yritin epätoivoisesti siloitella tietäni ulos aiheesta. "Mistäs sulle tollanen nyt tuli mieleen?" Kysyin jo vapautuneemmin. Jouluna viisi vuotta täyttävän innolla, (kysely-ikä?) Ester jatkoi pohdintaa: " On vaan sellaisia aika ihmeellisiä juttuja.."
Tässä vaiheessa olin jo aivan kiinni siinä alun Van Gogh mielikuvassa ja kuulin vain itseni sanovan... "Joo."
Matka jatkui. "Joo, tiedätkö isin yksi kollega Zundertin sekopää Van Gogh oli joskus niin sumentuneessa tilassa ettei se oikein tiennyt mitä teki ja leikkasi vahingossa itseltään korvan irti. Veitsien kanssa aina pitää olla varovainen jos vaikka leikkaa sitä kurkkua."
Ester: "Niin pitää." "Oliko se sokea, eikö se nähnt sitä korvaa?"
Iskä: "No tavallaan sen meili oli hiukan hämärtynyt, ja se oli tosi väsynyt rankan illan jälkeen, joo, ehkä se ei nähnyt hyvin."
Ester:" No mä en ainakaan haluu sellasta."
Mietin että jees, tätä käytän heti kun tulee ensimmäistä kertaa keskustelua baariin lähtemisestä, tai bileisiin, eli ehkä jo kymmenen vuoden kuluttua, tää valtti pitää muistaa.
Sitten mieleeni palasi uutinen muutaman vuoden takaa. Pari tutkijaa oli kyseenalaistanut Goghin korvanleikkuun, ja tulleet siihen tulokseen että huoratalon edustalla oli tappelu ja postimpressionistin korvan leikkasikin irti joku muu. Fuck. I'm in trouble.
Hetken asiaa pohdittuani, tulin kuitenkin siihen tulokseen että Gogh leikkasi itse korvan irti tappelussa osoittaakseen vastapelurilleen ettei tänään ole vittuilulle sijaa. Kääri sen sanomalehtipaperiin ja vei suosikki huoralleen säilytettäväksi.
No, oli miten oli tämä versio selvitetään sitten vasta viisitoistavuotiaana, kun kirjavalikoimaa laajennetaan filosofisempaan suuntaa. Hipsterit on varmaan taas in ja pinnalla, pyörät roikkuu katossa Ullanlinnassa, ja teinit tekee mitä haluaa. Jack Kerouacia luetaan aamuyöhön ja ollaan kiinnostuneita taiteista. Cochon Ville soi Iphonen futuro-versiosta, ja hologrammi sebastian Tellier on 70-lukulaisen läsnä.
Tajusin myös aamulla että olen tässä neljänkympin kynnyksellä löytänyt elämän tarkoituksen. Ja identiteettini. Mähän olen ollut aina hipsteri. Tai ainakin semi-hipsteri. Mä en oo sitä kyllä tiedostanut. Nyt ei ole enää tyhjyyttä.
Seuraavaksi voitaisiin pohtia Esterin kanssa modernia subjektia ja katsella vaikka dokumenttia Slavoj Zizekistä. If You have a good theory forget about reality. Olisi aika myös polttaa muutama Ayn Randin kirja ihan vaan kasvatuksellisessa mielessä. Ester saa sytyttää.
Näin se menee.
Oober
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti